30.11.2011

200 mark + lapsinerous

Tässäpä 200 merkintä koko blogissa. Nii on tullu vuodatettua vaikka minkälaista murhetta ja muuta vastaavaa tänneki. Välillä vähän huonommalla menestyksellä tullu kirjotettua, toisinaan vähän tiheämpään tahtiin, toisinaan sitte taas tasasin välein. Lopettaminen on käyny monta kertaa mielessä, myönnän. Välillä kirjottaminen blogiin on kieltämättä jotenki turhan aikaa vievää sillon ku ei meinaa olla mitään sanottavaa mutta silti pitäis vaan keksiä jotaki. Tai sit sillon ku haluttais tehä kaikkea muuta jännään, mutta ei kirjotella mitää blogimerkintää.
Nyt ku mietin niin onhan tääki yks saavutus sinäänsä että jaksan pitää sentään jotaki sivua jossakin määrän yllä.

Tänään oli sit "pehmeä" alotus kolmos jaksoon ja nyt jo tuntuu että oon kyllä mahdollisesti yliarvioinu itteni sillä että oikeasti otin 8 kurssia tähän jaksoon. Noh nyt koitan vaan pitää itteäini sen verran kasasta että mää tän nyt kestän. Sitte ku tää on ohi niin ei kuitenkaan tarvi niin kauheana olla huolissaan kurssien määrästä. Etenki jos vielä loppuihinki jaksoihin saisin sellaset 7 krussia per jakso. Se on jo tosi, tosi paljon, mutta ei mahda mitään. Kolmosella sitte pääsee ehkä keskittymäänki kirjotuksiin lukemiseen.
Kuvis alko mulla nyt ekan kerran ja voi että... Heti ekalla tunnilla piti piirtää elävästä mallista kuva ja ei siinä muuten mitään, mutta tykkään piirtää enemmän 2D ihmisiä ja jos piirrän 3D ihmisiä niin ei se onnistu jos se malli liikuskelee.... Plus voi että... Ne kynät millä me alettiin piirtää oli oikeasti poikkeuksellisen huonot. Ois tarvinnu h:sta 6B:hen asti kaikki kynät että ois voinu saaha tehtyä kunnollista jälkeä, mutta saatiin yks h kynä, mikä saatto olla ihan kuinka kova vaaan ja sitte joku b kynissä vaihtoehtona oli joko 6 tai 4. Ei oikein meinannu tulla mittään.
Huomenna jos oikein muistan nii mulla on peräti 2 kuviksen tuntia. Toinen jossa tehään enemmän sellasta että rakennellaan pienoismalleja ja keskitytään arkkitehtuuriin ja sit ton tän päiväsen kurssin toinen tunti. Jesh.... No se ope on ihan mukava ja kuvis on rentoa niin kyllä ser siitä suttaantuu kuhan pääsen koulun kuvaamataidon makuun taas pitkästä aikaa. : D Viimeksi ollu kuvista seiskaluokalla, että....... sillee.. XD
Wanhojen tanssikurssiki alko tänään heti aamusta ja huomenna sitte onki jo seuraava tunti. Tänään vielä ei ainakaan ollu mitään ihmeellistä siellä, mutta kovasti ne opettajat jakso jankata että tän vuoden tanssit ois jotenki poikkeuksellisen haastavia wanhojen tansseiksi.... En tiiä onko se hyvä juttu vai ei. :'DDD Joo joskus harrastin tanssia ja tulee sitä tietneki pienimuotoista tanssahtelua kotonaki harrastettua, mutta sitte pelottaa vaan että ku meän tosiaan täytyy oikeasti tanssia ne puvut päällä sillon keväällä. Varmaan 7 kertaa yhteensä 75min aikana se meän tyttöjen liikunnanope siellä sano, että mekot repeää jokavuosi ainaki parilla, kengät hajoaa, vanteet on paskana, mekko tippuu... Ei ainakaan antanu melko huonoa kuvaa siitä miten seki päivä tulee menemää. Enitne mua pelottaa että sitte ku on sen päivä ku pitäis tanssia niin mää just kaadun johonki tai joku astuu mekon päälle nii et se repeää tai jotaki...  Ei kiva. : ((

Oon meän porukoitten mielestä lapsinero ku puhutaan tietokoneen käytöstä, mutta voi kuinka pahasti ne on väärässä.  Oon aivan säälittävä jos mua vertaa yhteen mun kaveriin. Eilenki ku mun Togainu No Chi jääty kiinni yhteen ruutuun, niin tämä mun kaveri autto mua hommaan siihen oikeanlaiset ohjelmat ja tekstit millä se sit lähti siitä eteneen. Nyt tosin mun pitää ite koittaa vielä kehitellä että mikä iinä hommassa on vikana ku nyt kyllä tekstit on japaniksi, mutta oikeastaan kaikki taustakuvat puuttuu.
Omasta mielestä oon kyllä suht. hyvä käyttämään konetta, eikä missään ihan perus operaatioiden suorittamisessa oo mitään heikkoa. Joistaki hieman mutkikaimmistaki jutuista saatan suoriutuaa ihan sulavasti ja onneksi se mun kaveri on todella hyvä opettaja! : )

Painun tästä nyt pikkuhiljaa syömään, korjaamaan sitä togainua, valmistautumaan huomiseen koulupäivään ja sitte juhlimaan sitä että Keela tulee meille lauantaina. : DDD ♥


Päivän vanha kuva:

28.11.2011

--häh?

Hikikomori osa #1289437507430587

Minä laiska en jaksa lähteä kyllä tänäänkään mihinkää. =___= Ylihuomenna pitäis mennä kouluun ja se on tarpeeksi suuri haaste mulle tälle viikolle. :''D

Eilen kulutin aikaa laittamalla kynsiä ja sitte jostaki syystä keksin yhtäkiä, että mullahan on vaikka mitä Visual Novlleja mitä haluan kattoa/"lukea". Kauhealla vaivalla sainki 2 hommattua, mutta sitte tuli mieleen se karu totuus, että tosiaan ei se japanin lukeminen suju ollenkaan... Klikkailin sitte eilen jonku pari tuntia yhtä VN:a läpi kunnes sitte napautin vahingossa jotaki nappia ja sain siihen äänet... XD Piti alottaa koko homma alusta. Nyt sentään tajun puolet siitä (puolet koska vaan 2 henkilön puhe kuuluu, muut on kirjotettu).
Visual Novellit on mahtavia! Sääli ettei niitä oikein myydä edes muualla ku Japanissa. Tai no suurin osa niistä mitä mää halun on yksinomaan Japanissa saatavilla. : ( Englannin kielisiäkään versioita ei hyvä että ikinä löyä netistä. Niitten tulkkaamiseen joillaki novelleilla saattaa mennä monta vuotta. Esim. tässä on menny ainaki yli vuosi siitä ku etin sitä Hakuouki VN:a ja sillon se tulkkaus oli jo puolessa välissä, mutta sei oo vieläkään valmis. Togainu No Chia on tulkattu jo 3 vuotta, mutta eeeeei vieläkään siitä oo kuulu mitää... : (

--excuse me? could you translate?
Shiki nom nom nom... *q* ♥

^ ihana, ihana, ihana doujinshi ♥
En oo jaksanu tehä sitä videoita vieläkää.. Vihaan Movie Makeria ja mulla ei oo atm mitään muuta videonmuokkaamisohjelmaa, so... I don't wanna!!!! : [ Kyllä mää sen jossaki vaiheessa teen. Varmaan ens viikonloppuna tekasen sen ku ei siinä nyt ihan hirveän montaa tuntia kuitenkana pitäis mennä.

Miten reagoisit jos yhtäkiä dinosaurus ilmestyis tyhjästä sillee: moro?
Keskusteltiin tästä Keelan kanssa tossa vastikään. Oli tosi vakava keskustelu. : [

Jeps... Koska mun Flyff ei tänään aamulla suostunu jälleen kerran toimimaan niin palaan Visual Novellien ihmeelliseen maailmaan.

Päivän vanha kuva:

26.11.2011

Ilta ei oikein sujunu ja ei sujunu aamukaan

Jostaki syystä mulla oli eilen perjantaiksi toi maanantai olo. Mikään ei sujunu ja loppu illasta sitä tuli lähettyä pitkälle lenkilleki että sais rauhotuttua. Noh ei sekään onnistunu sillä siinä kohtaa ku olin 3km päästä kotoa niin alko tulla vettä melkeen kaatamalla (ei sillä että nyt ois 26. päivä marraskuuta) ja mun kantapäähän meni kai joku lasinsiru kengänpohjasta läpi ja sille ei vieläkään kärsi astua. JES. Kone valmistautuu hylkäämään mut ja päätti irtisanoutua pelin käynnistämisestä. Just ku meinasin että ihana, koeviikko on ohi voin pelata ja kattoa leffoja, ne. rauhassa niin eiköhän heti ekana peli sit päätä olla toimimatta. Enkä yrittäny asentaa sitä ku 4 kretaa alusta asti uuestaan, eheyttää konetta ja vaikka mitä muuta. *Sigh*
Otti harvinaisen pahasti päähän. AINUT asia mikä eilen onnistu oli hiustenvärjääminen ja näistä tuli tosi hyvät.
Tälle päivälle ei oo mitenkään niin paljoa kommelluksia, joista en pidä, sattunu. Ainut vaan niin tässä tunnin välein on lähteny sähköt koska ulkona on kunnon myräkkä tuuli. Kiitos sen myräkän mun peli yhtäkiä toimiki tunnin, mutta sitte just ku olin sillee: JES!!! niin sähköt katkes uuestaan ja arvatkaapa toimiiko peli enää...

Sillon torstaina mää tein toisen niistä tutoista, mitä olin suunnitellu eli sen Half Skullin, mutta sain vasta videon muokattua loppuun joskus 2 aikaan yöllä niin en jaksanu sitä sit enää alkaa lataan YouTubeen. Eilen sen sinne sitte aamulla poksautin. Tulos oli ihan hyvä, vaikka ei siitä ihan 100% samanlaista tullu ku siitä alkuperäsestä.

Mua pyyettiin tekemään se "luonnollisempi" puoli kans siitä tutoksi ja tein sen sit tänään aamulla, mutta voi että... Koska mun hiukset on nyt eriväriset se koko meikki näyttää suhteessa aika erilaiselta, mutta taas toisaalta, koska tuton lupasin niin tuton minä kuitenki laitan. Okei, ainut mikä siinä varsinaisesti erooa on se että nyt mää tietenki hiuksiin mukauttaen laitan kulmat mustiksi/tosi tummiksi ja sitte jos laitan niin sellasta "rohkeaa" punasta huuliin niin näytän melko kalpealta. Ja jotenki se look saa vähän erilaisen muodon ku on punaset huulet, mutta jos ei sitä lasketa niin sitte ero ei oo kyllä kovin suuri. Vielä mulla ei sitä tutoa tässä teille linkittää, mutta mää alan muokkaileen sitä valmiiksi tässä kohta.

Musta tuntuu että mää ehkä unohin sanoa torstaina että reikien määrä on lisääntyny yhdellä, eli "lävistyksiä" ois nyt 17. Toiseen korvaan sain nyt tehtyä yhen lisää että siinä on nyt 7 reikää, toisessa korvassa 9 ja sit vielä napakoru.

Ei mitään tietoa vielä että mitä keksin tälle päivälle tekemiseksi. Vois ehkä piirtää... Tai sitte vois alentua vaan takas köyhään sarjojen kattomis maratooniin. Kaapit vois siivota, mutta nääh.... Mulla on liian paljon vaatteita niissä että jaksaisin koskea niihin... XD Outoa ku ei periaatteessa tarvi tehä mitää. Ei tarvi tehä läksyjä tai lukea kokeisiin... ♥


Aaa joo tällee random annoying fact. Mää vihaan sitä tunnetta ku joku kopsaa jotaki sun juttua ja ottaa siitä sitte kaiken kunnian itelleen. Joo ymmärrän jos puhutaan lapsista, ku nehän nyt saa kaiken anteeksi, mutta silti... Mää en vaan tykkää siitä. : ( Edes sillee ois hyvä sanoa, että "tää on tän ja tän inspiroima look" tai jotaki siihen suuntaan. Etenki jos menee ottamaan jonku mun jutut ja sitte väittään sitä omakseen..... :''DD I might be slightly annoyed when someone does that.... : ) 




Määpäs tästä poistun nyt muokkailemaan sitä videota ja sitte tuun linkittään sen tänne ku/jos saan sen ikinä tehtyä.... ; )

Päivän vanha kuva:

24.11.2011

Back to black & happy to be back

Koe viikko on virallisesti mun osalta ohi ja pääsen taas rauhassa blogaileen. : DD I know you missed me. ; ))

Keskittyminen ei jostaki syystä yhtään onnistu... XDD Oon vähän haltioissani ku koeviikko on ohi ja kouluun täytyy jaksaa rauhautua vasta ens keskiviikkona. Nyt jotenkivaan vähän ikävästi stressi kokeista alkaa purkautua pois ja on jotenki toooosi huono-olo. : s toisaalta en oo nukkunu koko viiikon aikana kunnolla saati sitte saanu syötyä kunnolla. Sucks a bit.

Mitään kummallisuuksia ei siis oo tapahtunu tällä viikkolla. Pääasiassa oon vaan lukenu kokeisiin. : ( Kynnet laitoin ja otin viimein kuvanki niistä! Hiusoperaatioki on tässä huomenna edessä. On aika sanoa hyvästit punasille hiuksille ja toivottaa musta väri tervetulleeksi. Veikkaan että tulee taas kauhea ikävä punasia heti ku oon värjänny ne mustaksi, mutta toisaalta en jaksa ostaa uutta kirkastavaa hoitoainetta enää tähän väliin ennen wanhoja, koska usko pois siitä jäis siihenki juttuun asti sitä hoitoainetta yli ihan turhaa. Siispä loogisin vaihtoehto on että laitan mustan jo päähän. Ei sitä oikein mitään muutakaan väriä oo enää järkeä alkaa tähän iskemään. : DD Väri on jo ostettu ja tuossa se odottelee pöydällä. Eka mun oli tarkotus suorittaa se toimenpide tänään, mutta sitte totesin että huomenna on ehkä parempi.
Tänään ohjelmassa oliski toivon mukaan 2 mutta voi olla että vain yks meikki tutorial YouTubeen ja kyseessä sen ekan operaation kanssa siis on se Half Skull meikki, josta onki jo klippi mun kanavalla tubessa. Pelottaa vähän etten onnistu luomaan sitä meikkiä uuestaan sillee että se ois tosi saman näkönen, mutta täytyypi yrittää. : DDD Ois vähän sääli jos tutorial jäis tekemättä ku sitä oon pyydettyki. Toinen meikki tutorial sitte oli tällanen idea liittyen Mayojen uskonnon Xibalba tarinaan (en jaksa selittäää XDDD kato wikipediasta, löytyy lyhyesti ja ytimeekäästi tiivistetty versio siitä). Haluttais tehä joku sellanen Maya stylish meikki, mutta myönnän että miten touteutan sen on vielä vähän pimennossa.

Mitäs muuta mulle? Ei oikeastaan kummempia. : DD Tässä nautin ku pääsen pitkästä aikaa rentoutumaa, eikä oo varsinaisesti mitään sellasta että jotaki ois aivan pakko saaha tehtyä tai et johonki ois aivan pakko mennä. Saan vaan olla ja levähtää ♥

The Fountain -elokuvan kattomisen mää oon päättäny suorittaa tänä yönä tai huomenna aamusella. Keela, mun hobo, on kehunu sitä niin paljon että pakko mun on se kattoa. Ja oli se traileriki ihan mahtavan näkönen. Eritoten ne biisit siellä taustalla on ihania!!!! Clint Mansell on ihan huippu säveltävä. Kaikken tietämä Requiemt of a dreamki on sen tekemä.





Mulla ei tuu mitään mieleen mitä te rakkaat lukijat voisitte vielä haluta tietää, joten kysymystä vaa jos tulee jtn. XDDD

Päivän vanha kuva:

18.11.2011

Ei oo aikaa & Freeman bare hands&foot

Aamuhehkeys
Perjantain renoutuminen, koneella istuminen (tai siihen keskittyminen) ja blogiki saa jäähä tänään lyhemmälle. Kokeisiin luku helvetti alkaa tänään ja seuraavan kerran saan hegähtää torstaina, jollon tämä kidutus on taas ohi.
Tästä e tule taaskaan yhtään kivaa. :''DDD Nyt vielä hetken naurattaa, mutta ku tämä blogi on kirjotettu niin on aika nostaa matikan kirjat esille ja alkaa uurastamaan harjotuskokeiden parissa... Meinasin kyllä että koitan kirjotella blogiin nyt koeviikollaki, mutta nyt ku mietin niin saattaa olla ettei multa löydy aikaa siihen. : ( Kokeet on kuitenki vähän tärkeämpiä. :'D

Pelaamisenkaan ei oo aikaa ;_; Päikkäreidenki otto pitää piettää minimaalisena. D:

Tän rutistuksen jälkeen mulla on 2 pitkää viikonloppua putkeen, jollon sitten tekasen sen meikkitutorialin, laitan kynnet kunnolla uuestaan ja toivon mukaan myös Keela tulee yöksi. ♥

Sellanen nootti, että käytän niiiiin superihania käsi- ja jalkarasvoja nytte että huh huh. ♥ Ne on FREEMANin bare foot & bare hands voiteita. Mulla on piparminttu&luumu jalkakuorinta, piparminttu&luumu jalkavoide, kurkku&vesililja käsi- ja kyynär"voi" ja sitte vielä, greippi&hunajankukka kiinteyttävä käsirasva. Aivan ihania tuotteita. Tykkään ihan hulluna. Sillon ku kylmät kelit alkaa niin mulla kädet kuivuu aivan käsittämättömän nopeaa vauhtia. Yleensä se menee niin pahaksi että ku puristan käden nyrkkiin niin tunnen ku se iho repeää ja alkaa tuleen verta ku se on niin kuiva että alkaa halkeileen (NOT GOOD). Nyt sitte ku käytän noita tuotteita niin eipähän oo alkanu käsista iho repeileen ja jalat on pehmeät, eikä halkeile ku rasvaa niitäki.
Kauhean monesti ihmiset unohtaa rasvata jalkoja, mutta niitten rasvaaminen ja hoitaminen on toooosi tärkeetä. Ihan lähipiirissä on ihminen joka ei hoitanu jalkoja nuorempana kunnolla ja ei sitte aikuisiälläkään kauheana vaivautunu ja sitte sillä on kantapäät ollu varmaan 1,5cm syvillä halkeamilla ja kävellä ei oo kärsiny. Nyt sit ku seki jalkoja on alkanu hoitaan niin prosessi on ollu pitkä, mutta nyt kävely onnistuu ilman kipua ja halkeamat on alkanu parantuun. Jalkojen hoito on oikeasti tärkeetä! : )
Ikävä kyllä mulla ei oo mitään tietoa että mistä noi on ostettu tai paljon ne makso, ku mää en sillon oo ollu mukana. : ( Mutta kanttii vähän kaikenlaisia tuotteita kokeilla! : ) Jossaki vaiheessa sit löytyy se paras mistä ei halua luopua ku se on itelleen niin hyvä.

Nyt meen lukemaan sitä matikkaa!

Päivän vanha kuva:

16.11.2011

Turhaa ja turhempaa, tappelemisen A & O

Pikkuhiljaa kun sitä tässä pitäis aikuiseksi alkaa, sitä huomaa että kuinka turhaa tappeleminen onkaan. Olipa runollista, mutta totta. Aina tuntuu että ku tappelee et se vaan kuluttaa energiaa. Eilen pohdin sellasia juttuja mitä kannattaa ehkä tehä jos ei enää jaksais millään osallistua kyseiseen riitaan. Siitä aiheestapa sitte vinkkejä:

Tappeleminen on perseestä, enkä varmaan oo ainut joka on tätä mieltä. Sillon ku tappelee ja tuntuu että koko homma ei etene mihinkään niin on sellasia pikku keinoja millä voi ehkä jossaki määrin yrittää ainaki lopettaa tilanteen melko siivosti ja häipyä siitä tilanteesta. Kaikki ei toimi kaikille, mulle toimii omat keinot, toisille toimii toiset.
Se on ihan selkeä huomio minkä mää oon tehny että mulla itellä tulee riidassa aina sellanen ylitsepääsemätön halu haukkua toinen maanrakoon. Huutaa kurkkusuorana kaikki maholliset ikävät loukkaukset mitä sillä hetkellä päähän juolahtaa (kukaa ei oo täydellinen, en myöskään minä). Sillee sitä tuli toimittuaki pienempänä ja vieläki se että saa pidettyä suunsa kiinni vaatii jonkinverran panostusta. Jos sulla sattuu olemaan samankaltainen ongelma ku mulla tappelutilanteissa niin tästä voi olla hyötyäki.


1. Sillon ku tekis mieli alkaa haukkumaan ja loukkaamaan toista niin suosittelen että pidät ne sun sanavalintas ihan itelläs. Siitä tulee hetkeksi tosi hyvä mieli ku sää saat sen kaiken sanottua ja se toinen osapuoli hiljenee, mutta ei kauheasti naurata jälkeenpäin. Myöhemmin sitte tulee se huono-omatunto, ikävä olo ja kaikki muuki paska.

2. Jos kuitenki tuntuu että sun on ihan pakko saaha ne huuettua, niin tee se niin että huuat ne asiat vaikka seinälle ja kuvittelet siihen sen tappelun toisen osapuolen. Joo näytät ehkä vähän pöljältä ku sen teet, mutta parempi seki ku velloa niitä ajatuksia vaa kokoajan ilman että ne kertaakaan päästää ulos. Ei sun kuitenkaan itteäs tarvi kiduttaa vaan sen takia että et saa huutaa niitä sille toiselle. Siihen ei kannata alkaa. Toinen mahdollisuus mikä sulla on, on sitte kertoa miltä susta tuntuu. ET ala sillee: "sää oot vitun kusipää, paskaluuta, mulkero..." jne. miten siinä monesti meinaa käyä, vaan sanot sillee: "musta tuntuu todella inhottavalt ku sää sanot noin.." "mää en haluais enää jatkaa tätä, koska musta tuntuu että tää menee liian pitkälle" "mää haluaisin nyt vaan lopettaa tän" "ei jatketa enää, tää meni nyt näin ja musta se tuntuu pahalta mutta ei tätä tästä nyt yhtäkiä saa unohettuakaa". Yleensä sillon vaikutat hieman aikuismaisemmalta ja sillon se toinenki voi ehkä paremmin ymmärtää ja jaksaa kuunnella sunki sanottavat asiat.

3. Sitte jos tämä toinen osapuoli ei tähän kykene ja sua alkaa haukkumaan ja yrittää mahdollisimman paljon sua loukata niin mää sanoisin että on Vaihe 1 & Vaihe 2, että miten sen voi käsitellä. Vaihe 1: oot vaan hiljaa, etkä vastaa. Annat sen jatkaa sitä niin kauan, että se huomaa että sua ei kiinnosta mitä se sanoo. Kyllä se jossaki vaiheessa kasvattaa itelleen aivot ja huomaa ettei sen kannata jatkaa, ittensä se vaan nolaa. Vaihe 2: jos se sen loukkaaminen menee yli asteelle 1 niin sitte voit sanoa sille että "kiitos tästä, arvostin tota ihan hirveänä" tai jotain muuta siihen suuntaan. Siinä vaiheessa luulis, että toinen osapuoli huomaa että nyt menee jo yli. Jos kuitenkaan ei vielä siinäkään vaiheessa lopu ja mennään jo asteelle 2 niin on hyvä vaan pyytää toista osapuolta lopettaan. Ihan kylmän rauhallisesti vaan sanot että: "Voisitko jo lopettaa?". Jos siirrytään asteelle 3 niin voit kysästä että: "kunnianloukkaus syytettäkö sää kaivelet? kauheana ei tarvi jatkaa että sellasen kohta sulle pistän postiin" tai sitte voit vaan suoraa postittaa sellasen. Ei sun tarvi kuunnella sellasta jos et halua. Muista kuitenki että jos oikeasti laitat sen kunnianloukkaussyytteen niin pitää olla jo tosi, tosi, tosi paha loukkaus.

4. Jos tappelemisen jälkeen jää huono maku suuhun siitä että toinen osapuoli on sua haukkunut tai loukannut, nii suosittelen että tilanteen mukaan poistat kaikki yhteydenpito välineet ainakin hetkellisesti tähän henkilöön, ettet vahingossakaan lipsahda siitä sitten enää jatkamaan sitä riitaa niin että menet omat mielipiteesi laukomaan.

5. Jos vieläki kauheesti vaivaa se asia niin sano siitä jolleki hyvälle kaverilles. Se vois ainaki auttaa. Älkää jääkö puhumaan siitä toisesta tapelun osapuolesta paskaa, koska ei se auta. Sillon siihen vaan jää vellomaan. Sanot vaan ne asiat, että saat ne omalta rinnaltas pois niin että ne ei enää niin vaivaa ja sitten siirryt elämässäs eteenpäin. Vaihat vaan seuraavaan aiheeseen siitä, kyllä se sitte lopulta katoaa se sun ahistus siitä tappelusta.

Ei se tapahu heti että osaa käsitellä tappelun niinku se oikeasti pitäis. Ei mullakaan se aina vielä suju. Kuitenki oon huomannu että jos mää pidän nää keinot mielessä riidan aikana niin kyllä mää saan sen tilanteen paremmin hoideltua ku sillon ku meen vaan tunteen mukana huutamaan. Ei siitä sillon mulla meinaa tulla loppua. Joilleki se on ehkä parempi keino. : / Joilleki nää mun vinkit ei auta paskaakaan.
Kanttii joskus myös oikeasti miettiä, että onko se tappelun toinenosapuoli oikeasti sen arvonen että sää kiinnität siihen mitään huomiota. Jos se sua kovin verisesti loukkaa niin mää sanoisin, että ei ole. Ei kannata kuluttaa omaa energiaa ja aikaansa sellaseen joka ei sitä ansaitse.

Piä kuitenki mielessä että näitä vinkkejä kanttii soveltaa tilannekohtasesti ja joissaki kohissa joudut varmaan tekemään omia versioitas näistä vinkeistä että se tappelu saadaan loppumaan. Nää on vaan tällaset pääpiirteiset vinkit mitä mää hyödynnän tappelemisessa.

14.11.2011

No huh huh..

Melkosta rumbaa tämäki opiskeluvuosi näyttäis olevan. Ihan suoraan sanottuna melkein itkettää ku alkaa kattoon lukujärjestyksiä. Onneksi tätäkään kidutusta ei kestä enää ku päälle vuosi. Sitte se on taas hetkellisesti ohi siihen asti että keksin mihin seuraavana suuntaan.
Kyyhötän tässä tietokoneen edessä ja pohdin että kuinka monta sellasta jaksoa, mikä mulla ens jaksossa odottaa, tarvitaan että kirjaudun ulos koko oppimislaitoksesta. Veikkaisin että ei kovin montaa. Itku pitkästä ilosta, niinhän sitä taijetaan sanoa. Sellanen on nyt kyllä tilanneki.

Jäipä tämänki päivän blogi tällee lepposen myöhälle. Ois kyllä muutaki menoa tässä, mutta olkoon. Se vaan tarkottaa että yöunet siirtyy hetkellä. : D

Eilen sisko lähti takas Helsinkiin ja tuli tänneki taas hiljasta. Itseasiassa täällä on vähän tympeetäki ku se ei oo täällä. Tuntuu että sillon ku ollaan täällä kotona kolmestaan niin ei kenelläkään hermot kestä.

Ois huippua jos vois jotenki hetkellisesti pysäyttää ajan ja vaan rentoutua. En haluais millään lukea kokeisiin tällä viikonlla vielä, mutta on pakko. Sentään huomiselle tein läksyt jo aikasemmin niin ne ei nyt enää tässä vaiheessa ala poltteleen omaatuntoa.

Mulla ei taaskaan oo mitään tärkeetä asiaa... XD Tosin kyllä mulla sen verran ihan oikeaa asiaaki sinäänsä oli, että kertokaapas pitäiskö perustaa peliblogi. Kuitenki mää pelaan nykyään melko runsaasti ja kyllä tästä äkkiseltään vois vaikka minkälaista jaarittelua näistäki tulla. Kuvittelisin, että kuitenki monet jotka tätä seuraa ei ihan joka perkeleen merkinnässä jaksa kuunnella mun pelien ihqutusta. : DD En kyllä tiiä että kuinka 100% varmasti päivittelisin sitä ihan tasasin välein esim. kerran viikossa mutta sillon tällön vois jotaki sanomistaki tulla. Tän kysymyksen että perustaako vai eikö mää voisin jättää hautumaan vielä ainaki siihen asti että alkaa koeviikko tehä loppua.

Kynnet on menny tässä parikertaa uusiksi, mutta ikävästi yhtään kuvaa en oo sattunu ottamaa. : s Sorry. Koitan vaikka keskiviikon blogiin jonkilaista materiaalia saaha. : o

Suunnitelmia? Juu~. Täytyis tehä uudestaan se viikonloppuna toteutettu meikki tässä jossaki kohassa. Lupailihn tutoriaalia siitä YouTubeen pyynnöstä, mutta en oo varma että millon mulla sellaseen on aikaa. Siihen tekemiseen kuitenki menee hetki... :'D Onneksi sitten ku on kokeet ohi niin mulla on vapaapäiviä muutama nini sillon ois aikaa. : ) Ja sitten tietenki itsenäisyyspäivän aikoihin ku saatiin maanantai vapaaksi koulusta.
Muita suunnitelmia..? No tähän hätään ei oo kyllä muuta ku kouluhommia, kokeisiin lukemista ja sellasta tulossa. Ikävä kyllä.. Siinä mielessä kuitenki on hyvä juttu tää koeviikko että mulla on kerta rykäsyllä se ohi. 4 peräkkäisenä päivänä kokeet (ma-pe) ja sitte se on ohi. Ei tarvi kauaa ihmetellä senkään kanssa. : D

Ihan tosi mulla ei edes oo mitään kerrottavaa. D: Piirrän käteen tässä jtn random juttuja. Mun tärkein kertomus teille just nyt. XDD On tää hienoa. Mun tatuointi huuma vaan voimistuu kokoajan.... ;___;

Nyt katon tästä tekemään jotaki järkevää. Jos et vielä oo käyny kattelemassa mun YouTubea, DevianARTia tai alkanu seuraamaan mun blogia niin nyt sää sen voisit tehä. : D Häpeilemätöntä itsensämainostusta. ♥
Linkit niihin löytyy tuolta sivusta!

Päivän vanha kuva:

12.11.2011

Hohoo





Idea kyllä löytyis..

Noh inspiraatio teki osaksi comebackin, mutta toteuttamisen intoa ei ihan vielä löytyny. Taino oikeastaan ideoitaki tuli kerralla oikein 2, mutta kumpaakaan en tiiä saanko millon aikaseksi, jos ikinä nyt saan itteni siihen hommaan valmistauduttua.
Se komistus Lady Gagan - Born this way videolta
Ihan hirveänä haluttais tehä sellanen osaksi vaivalloinen projekti, että sais awesome kuvia awesome meikki-ideasta, mutta voi kun jaksaisinki vaivautua. Niin kovin haluttais toteuttaa osaksi ainaki Rick "Rico" Genest "Zombie boy"n tatuoinnit meikeillä ja saaha siitä joitaki awesome kuvia. Hieman tuntuu että se jää haaveeksi, ainaki kuvat. P.S Rico on ihana... *Q* ♥ *kauheaa fani ihQtusta ja rakkauden osotuksia* Kaikille ei varmastikaan yhtään iske Ricon tatuoinnit, mutta mun mielestä ne on kyllä awesome! XD Joo ehkä vähän pelottava ekan kerran ku sen näki, mutta sitte ku otti siitä vähän selvää ja katto haastattelun tai pari niin voi että se on lututsen olonen mies! ♥ Ja taidetta on monenlaista, ei mitään Picassoa kaikki rakastanu heti alkukäteen, mutta silti kaikki sanoo sitä taiteeksi. Omasta näkökulmasta tatuoinnit on ihan yhtälailla taidetta ku kaikki muuki. : DD Sorry haters.
Toinen taas olis sitte toteuttaa ite joku PureBlackLove:n meikeistä. YouTubesta löytyy nimellä KyonDimble. Joku niistä vaan, koska melkein kaikki sen tekemät meikit on niin hienoja. Ah se on kyllä niin hyvä tekemään niitä. Ehkä joku päivä mustaki tulee yhtä hyvä. : DD Toivottavasti... XD DeviantARTissa saattaa jopa löytyä paremmat kuvat ku niissä videoissa, mutta videoissa sit tietenki näkee että kuinka se ne meikit tekee. : ) Check her out!!! I order you to look her up!!

En pääse sen yli että kuinka mahtava toi Rico on... *ww*

Nyt lopetan hehkutuksen.... : D

Sisko tuossa eilen illalla kotiutu meille viikonlopuksi. Ei tarvinnukaan ootella paria kuukautta että taas nähään. XD Onneksi! Tuolla se nyt äitin kanssa häslää meän vasta remontoidun huoneen kanssa ja suunnittelee et miten se huone jouluna laitetaan. : D meillä alotetaan nää joulujutut hyvissä ajoin.

Mitäs tänään tekisiiiiin? Syön ainaki sitä mun eilen tekemää browniesia. :'D Ja kuuntelen musiikkia, ja tuijotan mun meikkejä ahistavasti ja mietin että meikkaisko vai ei ja miten meikkaan jos meikkaan, ja sitte kattelen sarjoja, koitan viilata mun kynnestä über paskan lohkeaman pois, koska muuten se repeää ja sit lähtee koko kynsi... Ja sitte laiskottelen, sit pelaan jos jaksan, sitte hmm.. Vissiin teen siskon knssa isänpäivä kakun. Niin ja piti mun tänään iskän avustuksella harjotella hieman ihania todennäköisyyslaskuja.
Paaaljon tekemistä. : D

Kyllä musta vähän tuntuu että kyllä mää nyt kuitenki voisin meikata oikein kunnolla. : ( Sit meen ja pesen ne pois ja mietin etät meikkaanko sen jälkeen enää vai en... XD Mutta ei kuitenkaan ihan koko päivää voi hengata jok jäätävä kasvomaalaus päällä, ku ei siitä oo iloa kenellekään muulle ku mulle itelle. XD
Jep niin mää teen. Nyt mää sen päätin. : [

Lähenpä heti tästä kehittelemään että mitä teen enkä jää tähän suunnitteleen sitä yhtään pitemmäksi aikaa, mutten se jää taas tekemättä. XDD

Päivän vanha kuva:
Ennen mää kyllä jaksoin näyttää joka viikonloppu
tuolta.
Moikkaaa ♥

10.11.2011

Bedhead... oh how I love you.

Aaalalalaaa pitkä viikonloppu! Hell yesh!!! ♥ Ei haittaa yhtään!

Ainut ongelma on, että mulla on kauhea inpiraatiopula ja ei oo yhtään mitään kirjotettavaa tänne... XD Sorryyyh.

Mun koulussa jaksaminen voi ihan yhtä hyvin ku mun inspiraatio ja kulutan mun päivät facepalmulttamalla sille kuinka laiska mää oon. Se, että saan itteni tekemään läksyt vaatii ihan uskomattoman paljon. Mun ajatus harhailee jatkuvasti ku teen niitä. : DD Oli kone auki tai ei (monesti ihmiset tuppaa spämmään että laita kone kiinni jos ajatus kerran harhailee). D:

You keep on ho'ing you ho.

Älä musta välitä. : (

Katon JennaMarblesia tässä samalla... XD Suosittelen jos huumoria löytyy, mitä tosin suosittelen aina löytyvän sillon ku mun blogiaki eksyy lukemaa.

Seksikäs bedhead
Eilen tuli käytyä piipahtamassa Oulussa, d44 koska oli koulua, mutta ei ollu kovin pitkään. No jokatapauksessa kävin ostamassa hiusvärin, että sain eilen mun ihanan 2cm juurikasvun katoamaan. : )) Oh kuinka ihanaa se on että hiukset kasvaa alle 6vk 2-3cm (no nyt se on oikeasti kyllä hyvä koska nyt niitten kuuluuki kasvaa, normaalisti haluan et ne pysyy lyhyinä). Huomasin illalla että mun hiukset kyllä kaipais vähän leikkausta, mutta ikävä kyllä vielä ei voi pitkään aikaan ottaa saksia käsiin ja leikata niitä. Mun otsahiukset alkaa olla aika epäkäytännölliset jku ne on silmillä ja hieman haittaa näköä. : s
Erityisesti aamusin oon kunnon leijona. Rawrfuckingyaah... Joo ei.. XDDDD Oon smoking hot. Totally. 
                 ^ Ehkä joku päivä vielä _seuraavassa_ elämässä.

Kunnon miehinen mies, joka ei ole kuitenkaan mies.

aaaargh mää nytki ajaudun ihan kokoajan jonneki muualle ku kirjottaan tätä... XD Väsyttääää.

Huomenna vapaapäivä niin ois hyvä aika tehä browniez *q* om nom nom.

Ihan tosi... ei innosta. D: omg I'm so lame! Haluan mennä tekee jotaki innostavaa niin ehkä mua sitte inspais ede hetken!!!! Ja mun kynnet pitää laittaa uuestaaan. Koska ostin eilen ihanan kultasen kynsilakan ja haluun päästä kokeileen sitääää *q*

Anyway, huomenna mahd. uuestaan blogi koska tän päivän blogaaminen ei oikein sujunu... XD

Pävän vanha kuva:
I miss my blue hair..
Jep tän päivän blogi sucks... : ))

Moikkaa ♥ 


9.11.2011

Huomiseeeeen

Blogi vasta huomennaaaa~

7.11.2011

Sillon kun yöunet ei oikein paina päätä.

Ei kyllä voi sanoa, että mua ois yöunilla kovin siunattu viikonloppuna. Pisimmät yöunet katto sellaset 6 tuntia ja erikoista oli, että ei mua sen kummemmin kuitenkaan päivisinkään väsyttäny, että oisin päikkärit nukkunu. Eipä tuo viikonloppuna kovin haittaakaa ku sillon kuitenkaan ei varsinaisesti oo mihinkään kiirettä niin voi ihan hyvin nukkua päivälläki jos vcaan siltä ois sattunu tuntuun. Se kuitenki, että viime yönä tuli nukuttua ruhtinaalliset 45min on vähän huonompi juttu. Viimenen kerta ku katoin tuskastuneena yöllä kelloa se oli 04.58 ja kello soi mulla siinä 06.00. Kyllä mää siihen väliin kerkesin onneksi edes hetken nukahtaa, mutta ei taija 45min yöunet ihan olla hyväksi.
Nukkumaan suuntasin joskus 23.15. Ajattelin että kyllä yks päivä menee vähän lyhemmillä yöunilla. Sittepä pyörinki sängyssä loppu yön. Luin mää uutiset puhelimesta siinä välissä, mutta muuten käytinki ajan katon tuijottamiseen ja kiroamiseen ku en saanu unta. Meillä on joku jännä juttu perheessä että jos yks on nukkunu tosi huonosti niin sitte ei oo kyllä kukaan muukaan nukkunu hyvin. Kuulemma iskä ja äitiki oli nukkunu aivan yhtä surkeasti ku minä. Voi että ei ollu kiva mennä kouluun ku silmät seiso päässä ja ajatus ei oikein kulkenu. Etenki koska oli matikkaa eka tunti...

No onneksi nyt oon tässä kotiutunu jo aikoja sitte ja sain nukuttua sellaset 2h päikkärit niin ei ihan niin pahasti nyt väsytä. Tuossa istuu äikän tekstitaidon vastauski vieressä tehtynä jo valmiiksi huomiselle. Kohta sitte ajattelin että jospa vilkasis ruotsia hetkisen. Uskonnon läksyt olin niin järkevänä tehny jo eilen, niin ei tänään tarvi vaivautua. Eipä kyllä haittaa ollenkaan että perjantaina ei oo ollenkaan koulua! Saanpahan sitte ens viikonloppuna nukkua kunnolla, sillä oletuksella että sillon nukuttaa... XD

Aivan niinku oisin jaksanu lähteä
yläkertaan skannaamaanki tota


Kauheasti on haluttanu piirtää tässä viikonlopun aikana ja teinki yhen mulle poikkeuksellisen työn (väritin sen \m/) ja nyt jouduin toteamaan että oon onnellisesti hukannu sen.... :''D noh ehkä sitä vaan ei oltu tarkotettu teän nähtäväksi. : ( Säästyy teänki silmät. XD Kalenteriin jostaki syystä ajauduin raapustelemaan äikän tunnilla sen jälkeen ku oltiin luettu joitaki uusromanttisia romaaninpätkiä. Mulla herpaantuu ajatus vähän turhan helposti ku oon väsyny. D:

Bono tuossa tuijottaa suoraan silmiin ja se häirittee... XD Sen silmät kiiluu kivasti mun hämärässä huoneessa.

Ai nini juu tein sillon viikonloppuna sen kynsitutoriaalin niinku taisin sanoaki tekeväni. Onneksi mun kamera ei edelleenkään suosi mua ja ei halua tarkentaa missään kohtaa kunnolla, mutta voi voi. Kynnetkään ei oo ehkä niin onnistuneet ku voi olla, mutta enpä mää vielä mikään kynsienlaiton mestari ookaan. : DD Nuahotin mää meikkitutorialinki, mutta en oo saanu aikaseksi muokata sitä vielä, saa nähä saanko koskaan toivottavasti ens viikonloppuna onnistaa... XD

Siinäpä ois.

Nytpä mää tästä karkaan lukemaan ruottia ja sitte keksimään jotaki vähemmän raivostuttavaa tekemistä... : D

Päivän vanha kuva:

5.11.2011

Viulunsoittaja katolla & mua kait pitäis väsyttää?

Huh huh... Jotenki mielenkiintoisesti, vaikka eilen heräsin aamulla kuitenki hyvissä ajoin, enkä nukkunu edes kovin montaa tuntia, eilen alko äsyttään vasta 03.45 aamuyöstä. D: En nukkunu päikkäreitä, eikä ollu edes aikaa energiajuomalle tai cappuchinolle. Ja silti oon jostaki syystä jo 09.50 noussu ylös. No ei se kyllä haittaa mua yhtään. : DD Onpahan aikaa tehä enemmän kaikkea tänään.
Okei joo, koulussa aamulla väsytti jonku verran, mutta sen jälkeen sitte vasta seuraavan kerran sillon aamuyöstä. Varmaan sillä, että en istunu koko päivää lepposasti koneella niinku mää ylensä teen perjantaisin, vaan heti koulun jälkeen alko hirveä laittautumisoperaatio teatteria varten. Mentiin eilen iskän kanssa kattomaan Oulun Kaupungiteatteriin sitä "Viulunsoittaja katolla" esitystä. Mää en tosiaanole mikään ihan ylin suomalaisen teatterin ystävä. En voi sanoa, että en ois ollenklaan teatterin ystävä, nyt ku sitä ajattelee, koska kyllä mää ulkomailla nähdyistä näytöksistä oon pääasiassa tykänny.
Jokatapauksessa, viulunsottaja katolla oli siis esityksen nimi. Too bad teatteriin ei oikein kärsi lähteä rönttäsillä vaatteilla, koska teatterissa käyminen on aina sellanen edustustilaisuus, missä pitää olla oikein tyylikäs., tai siis tällänen on käytäntö meillä. Pääasiallisesti aina ku mennään Oulussa johonki teatteriin, jazz tai klassisen musiikin konserttiin, niin siellä on sen verran ihmisiä joille pitää osoittaa olevansa edustava, että ei se auta ku suunnilleen laittaa wanhojen tanssimekko päälle. No joo, ei nyt ehkä ihan, mutta ei nyt mee ihan hirveän kaukaa totuudestakaa. Nimenomaan koska sinne teatteriin meneminen osottautuu melkoseksi testiksi, että kuinka hyvin sut on opetettu käyttäytymään ja kuinka sulava oot sanoistas, en oo kauhea teatterissa käymisen fani... Käytöstavat on kyllä tiptop kunnossa tollasissa tilanteissa ja sanojenki puolesta sulavuutta löytyy, mutta jotenki se pepsodent-hymy ja kätösten puristelu sekä ittensä jatkuva uudestaan esittely on puuduttavaa. Mukana siinä tilanteessa tulee niin paljon sllasia etikettejä, että siellä käymisen jälkeen on yleensä niin väsyny että ei jaksa tehä enää mitää.
Arvatenkin eilenki sitten oli toki jossaki määrin all eyes on me. Olenhan mää sentään se nuorempi lapsi, jota kaikki on viimeksi nähny ku olin polvenkorkunen ja nyt se lapsi joka käy Oulun Lyseota. Ei sitä arvaiskaan kuinka paljon se Lyseo iskee sulle leiman otsaan, että on joku lapsinero, vaikkakin määhän oon kyllä melkovarmasti reilusti siellä lyseon keskiarvon alapuolella. No mutta esitys itessään oli hyvä. Voi olla, että jos oisin istunu takana, missä yleensä istun se ei ois ollu ollenkaan niin hyvä, mutta nyt ku istuttiin 3. rivillä ja näki kaikki näyttelijöiden ilmeet, niin kyllähän se hyvä oli. Tuntu paljon paremmin että pääsee tarinaan mukaan ku et ois istunu ihan takana. Kauhean monesti sanotaan että ei ne näyttelijät osaa laulaa, mutta kyllä ne nyt vetää ainaki 1000 kertaa paremmin ku minä, että en kyllä voi mennä haukkumaankaa. : DD

Argh, mulla on nenä vieläki tukossa siitä ku olin sillon ömmm 3 viikkoa sitte kipeänä. Käsittämättömän ärsyttävää.

Nyt ku päätin kirjotella tän jo näin aikasin, en oo vielä kauheena ehtiny tehä tänään mitään. Sellanen idea ois, että ku muutamat on koulussa nyt kyselly, että miten sain nämä kynnet sillon about viikko sitten laitettua tällee, että se sininen väri ja vihreä väri vähän niinkö hitaalleen vaihtuu väristätoiseksi, niin voisin väsätä tutorialin YouTubeen. Helpompi ehkä käskeä kysyjiä, kattomaan video YouTubesta että miten se tehään ku selittää vaan sanoilla. Sillon on vähän hankala ehkä hahnottaa koko juttua. Siitäki on monta tutoriaalia jo YouTubessa, mutta ei se yks video lisää taija haitata. :')
Tosiaan piti sen peruukin kanssaki tänään väsätä ja koitan saaha senki tänään aikaseksi. Vähän meinaa rehellisesti sanottua iskeä laiskuus päälle, mutta nooh. : DD Jos saan itteäni otettua niskasta kiinni niin luvassa on sitte myöhemmin tänään tai sitte maanantain blogiin vähän siitä kerrontaa.




No mutta juu, määpä lähen tästä väsäämään sitä tutoriaalia. : DD

Päivän vanha kuva.

3.11.2011

Uus peruukki & korealaiset mainokset

Noniin nyt oon viimeinkin tehny ns.comebackin mun järkyttävän huonoista päivistä ja muista yhtä epämukavista jutuista, ja pääsin kirjottelemaan blogiin.
Syystä ja toisesta ei yhtään huvita kertoa että miksi oon ollu niin käsittämättömän huonolla tuulella koko tän viikon suurimmaksi osaksi, mutta voin sen verran sanoa että jatkuva stressi ei tee hyvää.

Jokatapauksessa!!

Peruukki tupsahti keittiön pöydälle aamulla keskiviikkona ja tottakai mää heti jo aamulla ennen ku sain itteni edes koluun raahattua, aloin leikkiin sillä. En tietystikään muistanu ottaa kuvaa sitä paketista, jne. mutta oh well! : D Hinta-laatu suhteessa peruukki on kyllä ihan hyvä. Ulkonäöllinen muutos on ehkä isompi ku mitä edes ootin. Mulla on kuitenki lähemmäs aina tummemman sävyset hiukset ja aina lyhyet. On mulla joskus penskana ollu lantiolle ulottuva jäätävä letti, mutta siitä on tosi kauan. Se peruukki on kuitenki siinä mielessä vähän huono, että sivuilta, ellei sitä oikein niittaa päähän kunnolla kiinni näkyy erittäin helposti hiusverkko sieltä alta. Pitää laittaa paljon pinnejä, että se pysyy piilossa ja se on vähän raivostuttavaa.
Suhteutettuna kuitenki siihen että se on tilattu eBaysta, se on melko hyvä (en pidä eBayn kautta ostettuja tuotteita ihan 100% luotettavina). Mun mielestä ero siihen ku mulla on päässä ja meikit erillälailla, ei oo suuri siihen miltä normaalistiki näytän, niin siis siihen asti että näin kuvat vierekkäin siitä miltä näytän normisti ja miltä peruukki päässä... : D

Ah matikantesti ja ruottin sanakokeet tältä viikolta ohi! ♥ Ei tarvi huomiseksi stressata mitään muuta ku uskonnon läksyjen tekoa. Vihdoin tuntuu että voin hetken hengähtää. Viikonlopun otan rennosti, tosin voi olla että luen äidinkielen kurssia varten kirjaa, jos nyt saan sen jostaki hommattua (mun kirjastokortti on ollu hukassa jonku 3v...XD). Kahtena viimesenä päivänä on menny aika koulujuttuihin ja ku sain hengähdystauon mää laittelin sitä peruukkia.

Korelaiset mainokset... mitä niistä? No, melkeinpä voisin sanoa, että jos artistit tekis sellasia musiikkivideoita, missä ne periaatteessa mainostaa jotaki tuotetta niinku korealaiset, niin sitte ei ois mainoksetkaan tylsiä! Erityisesti oikein pisti silmään 2NE1n "Don't stop the music", missä mainostetaan skoottereita. Se on jotenki niin tarttuva kappale ja jää päähän soimaan.

Sitte toinen on 2PM:n "My Color", jossa mainostetaan puhelimia. Aivan loistava seki! Etenki koska mun hottis JunHo on siinä valkosissa vaatteissa niin tajuttoman hyvännäkönen....*q* + Rakastan jostaki syystä tota pelleä.. Sen nauru on niin ihana. XD

R.I.P

Hei, hei hei!!! Vaikka en tosiaankaan mitään moottoriurheilua seuraa (ei oo ollenkaan mun juttu) niin kuitenki pakko sanoa että R.I.P Marco Simoncelli. Onnituis näkemään sen videon siitä varsinaisesta onnettomuudesta ja... hyi että se on kamalan näkönen. Vähän meinas kyyneltä pukata silmästä ku se siellä radalla vaan makas, eikä liikkunu ja sitte kerrotiin et se kuoli.... ;;___;; Sinne meni taas nuori kaveri, koko elämä eessä. Se oli niin lepposan näkönen tyyppiki. : (

Viikonloppuna syvennys sitte vähän paremmin sen peruukin stailaamiseen ja niin edelleen, että sillon sitte ootettavissa vähän parempia kuvia. : ) Nyt häippäsen tekemään noi uskonnon läksy pois alta että pääsen rentoutuun kunnolla!!

Päivän vanha kuva:
Moikkaa! ♥ o/

1.11.2011

Koska monestakin syystä

Blogin kirjotus saa luvan jäädä huomiselle. En haluais taas olla niin kelju että siirrän, mutta nyt ei vaan mun aivot riitä. Sanotaan vaan tällee, että oon niin pahasti itteeni pettyny, tympääntyny ja turhautunu ettei mun tänään kannata kirjottaa. : (

Huomiseen siis (mikäli en joutu viettämään huomista päivää kokonaan matikan kirjan kanssa).