22.12.2011

Eka lomapäivä kohta ohi

Hohoo kohta onki eka joululoman päivä ohi. : DD Tänään on sentään ollu hieman parempi päivä ku mitä tiistai/keskiviikko oli.

Tiistaina illalla mulla tippu kaapin ylimmältä hyllyltä vesilasi päähän ja totta kai se hajos sillä ihanalla hetkellä ku se mun päähän kolahti. Sainpa siinä sitte samalla ku imuroin lasinsiruja maasta mahd. pian pois myös hypistellä niitä sirpaleita pois päästä. Onneksi ei haavaa tullu! Mutta kipeänä pää kyllä oli. Jääpussia piti siinä pyyhkeen läpi painaa, ettei nyt ihan järkyttävää pattia tulis.
Noh kyseisestä syystä sitten oli koko keskiviikko siinä mielessä hiukan ikävä että pää oli koko ajan kipeänä, eikä mikää särkylääkekään auttanu oikeastaan mitään. Tottakai onnistuin myös tuhoamaan mun sormen jotneki tosi onnistuneesti ja siinä on kuulemma mahdollisesti pieni hiusmurtuma.Löin sen kait johonki vähän turhan lujaa ja vähän turhan huonossa asennossa. Eipä oikein wanhojen reenit oikein sujunu sen käpälän kanssa. :'D onneksi me vaan kerrattiin vanhoja tansseja, eikä opeteltu mitään uusia mooveja. : o
Yhtäkiä eilen sitte muistin että kappas mullahan on kamera mukana ja näpsin sitte aina välillä vähä'n kuvia, koska oli kuitenki viimenen koulupäivä v. 2011. : D Englannin tunnillaki meillä sattu just sopivasti olemaan pikkujoulut ja mässättiin karkkia. : D

Vähän herkkuja

Välillä piti ainaki esittää tekevänsä jotaki järkevää


Laulettiin joululauluja!!


Mt (= Merituulia)


Mirvaaaa
Jouluna pitää jakaa rakkautta
D: 
Kenen jalat?
Hohoo
Miralla oli kiire johonki ku otin kameran esii D:


Onko kukaan saanu vielä mitään joululahjoja? : D Mää oon saanu Katalta ja Merituulialta jo lahjat. Katalta sain niin uskomattoman ihanan sormuksen, joka on ihna mun tyylinenki, että huh huh. <3 
Merituulialta sain pinen ite tehdyn rannekorun, joka on tosi söpö. : D Tietenkään tosin en oo hoksannu ottaa kuvaa siitä... No mutta... XDDD Ihana seki kuitenki on. : D

Voi että ku en osaa käyttää tätä google chromen uusinta bloggeri uudistusta jotenki yhtään... D: Tää on ihan utoopinen mulle, niin en sit tiiä että kuinka kauhealta tää tulee näytään ku julkasne tän merkinnän... XD

Tähän loppuun vielä tällanen mini rant: miks gyaru secrets sivu on ylipäätään olemassa??? En tajua koko hommaa... Mikä sivussa jok on täysin omistettu ihmisten haukkumiseen, juoruiluun ja täyteen nöyryyttämiseen on niin mukavaa, että sitä on pitäny ylläpitää 3 vuotta? Muuten tästä en sanois mitään, koska en sivulla ollu aikasemmin käyny, mutta eräs mun tuttu on sinne pistetty nöyryytettväksi. Ja hyi että oksettaa tollanen toiminta! Ei muuten jos ne jutut olis jotaki "voi hyi mikä hame" niin ei siinä oo mitään uutta mutta ne sivut on kaikille nähtävissä & se haukkuminen on enemmän tätä luokkaa "fucking ugly, fat ass whore, kill yourself! you're a shitty gyaru, I wish you'd die 'cause you look so ugly in gyaru!!". Excuse me? Joskus itteäki naurattaa vähän ku joku on niin innostunu jostaki tyylistä ja vasta alottelija, eikä oikein hallitte sitä hommaa, mutta kaikki me ollaa joskus oltu niitä. Nii en sitte tiiä että kuinka ok on mennä haukkumaan tollee... Ei kauheana naurata ku oot vasta "etsimässä itellees sopivaa tyyliä" ja sitte oot sillee: wau tää tyyli ois ihana, määki haluan koittaa ainaki! ja sitte tulee joku täys kusipää, joka laittaa sun kuvan nettii (siis ei tietenkään kysy edes kuvan käyttämiseen lupaa vaan laittaa sen sinne omilla luvillaan) ja haukkuu sut alimpaan helvettiin... On se hienoa. : D Ja musta tuntuu ettei kukaan edes oikein sano siihen koko hommaan mitään. Ehkä mää nyt oon missannu jonku pointin etät miksi se on niin jäätävän hienoa nöyryyttää toista tollee.... mutta vaikka joku asia tekiski siitä niin hienon, nii ehkä mää en lopulta haluakaan ikinä kuulla et mikä siinä on niin jees.

Että sellanen rant sellasesta sivusta. : D

Hyvää aaton aaton aattoa!!!!! : DDD En oo iiiihan 100% varma et ehinkö huomenna kirjottan, mutta yritän kyllä : D Viimestään seuraava merkintä tulee sunnuntaina. : ))

Että millon lie nyt onkaan, siihen asti MOROOOO <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti