19.4.2013

Mustaa mustalla

Hola amigot!

Taas ois blogimerkinnän aika. : D Jälleen kerran täytyy todeta että mitään sen kummempia happeningejä ei oo ollu, että samalla kaavalla mennään ku aikasemminki.

Nyt on ollu melko ihanaa ja ehkä vähän outoaki kun ei oo tarvinu kokeisiin lukea yli viikkoon, eikä vielä viikkoon tarvikkaan alkaa lukemaan yhtään mihinkään. : D Sitten kyllä odottaa saksan koe ja sen jälkeen parin viikon päästä varmaan historian koe.

Onneksi sitten alkaaki kesäloma, josta saattaa tulla poikkeuksellisen pitkä. Mahdollisesti. Saa nähä.




Nuha on yhä edelleen toipumisvaiheessa ja vieläkin välillä lähtee ääni kokonaan. : ( Jonkin verran tympäsee tämä nuhanen, mutta nooh...


Viime viikonloppuna sukulaisia poikkes vähän käymään ja onnitteleen synttäreiden johdosta. Sain ihania ruusuja, jotka tosin nyt näyttäis olevan jo sen verran nuupahtaneita, että täytyy kai heittää ne menemään. : (

Kakusta en tietenkään hoksannu ottaa kuvaa, ennen ku se oli jo suunnilleen kokonaan tuhottu niin nyt jäi se teiltä näkemättä.

Salla derp <3
 Tässä vastikään sain uuden mustan jakun ja nyt on aikas jees ku on 2 mustaa jakkua, toiseen voin vaihdella niitä olahilusvitkuttimia ja toinen on sit vaan perus jakkuna. : )

Siinä vähän materialistista onnellisuutta tälle kerralle.

Vihdoin tilasin kännykkään koristeita tän viikon alkupuolella, mutta ne tulee varmaan vasta ehkä parin viikon päästä. : / Tilasin myös unelma kengät (niin siis luonnollisesti ne on unelma kengät #2 koska mun spiked litatkin on unelma kengät) ja oon ehkä himpun verran huolissani, että kuinkahan kovan tullin saan niistä maksaa. *sigh* Kengille hintaa oli vain noin 55€, mutta koska ne tulee Kiinasta asti niin voin odottaa tuohon varmaan minimissään sellasen 40-50€ tullin vielä päälle. BUT SHOES ARE GORGEOUS ja mää oon ollu reipas tyttö ja säästäny niihin rahaa. ;---; Täytyy vaan nyt kestää se tullimaksu ja rakastaa niitä kenkiä sitten vaan 2x enemmän ku saan ne käsiini. 
Välillä hymyilyttää että mulla on joku kauhea kengähimo kokoajan, koska ennen inhosin kaikkea vaatteiden, laukkujen ja kenkien ostelua. : / noh ajat kai muuttuu ja munki sisältä herää jotaki tällasia piiteitä. 

Viime viikolla mainittin siitä mahdollisesta giveaway jutusta ja jätän sen ajatuksen nyt hautomaan niin kauaksi aikaa, että sitten lopulta annan ne lahjaksi jollekin tutulle, jos täältä ei giveawayhin innostuneita löydy. : D


Jebs, mutta tämä tässä tällä kertaa, ens viikolla sitten uusiksi!

Moikka!!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti