Stepping on a landmine

Alotetaanpa hyvistä asioista ennen ku siirrytää vähän ärsyttävämpään osapuoleen. : ))

Kirjottelen tänään jo blogimerkinnän muutamasta syystä: huomenna Keela ja Kata tulee meille viettämää mun kanssa tyttöjeniltaa. Tänää mulla on reilusti aikaa kirjottaa, koska mun ainut oppitunti mikä mulla olis ollu on peruttu. (<3) + on tässä mielenpäällä asioista mitä tekis mieli vähän avata itelleki kirjallisessa muodossa.

Tänään oli aikasin nousu ku piti lähteä käymään terveyskeskuksessa moikkaamassa lääkäriä, mutta se käynti oliki vaa normi tarkastus että ei mitää suurempia hommia. : D Ku tulin kotia henkisesti valmistautumaa lähtemää parin tunnin päästä pysäkille oottaan bussia niin kaverilta tuli viesti että tunti on peruttu. <3 Oli ihana yllätys pitkästä aikaa.
Tää päivä menee (toivottavasti ainaki osaksi) matikan tenttitehtävien tekemisessä. Ärsyttää ku en osaa tehä niitä tehtäviä. : < Se osa kirjassa missä opetetaan se uus asia on ihan selkeetä ja sen ymmärtää, ne esimerkit on loogisia, mutta sitte ne tehtävät.... niillä ei oo mitään tekemistä koko sen uuen asian kanssa ja ne on pelkkää hepreaa. *sigh* Toivottavasti saisin tänään edes muutaman tehtävän tehtyä ja huomenna Keela sitte lupas jeesata mua niissä hommissa. <3 Että eiköhän tämäki murhe tästä!

Tän viikon ja viime viikonlopun aikana kelit ei oo kyllä kauheana suosinu. Kokoajan tulee jotaki lumen ja veden välimuotoa taivaan täydeltä ja on raivostuttavan harmaa sää. Tuntuu että se jotenki heijastuu omista ajatuksista ku oikeastaan tämä viikko on ollu erityisen hankala taas vaihteeksi. Kokoajan on sellanen tietynlainen tyhjäolo ja ahistaa niin maan perkeleesti.
Onneksi mulla on kuitenki huumoria riittävästi että voin jotenki tasotella niitä pahempia ylä- ja alamäkiä huumorilla, mutta sei kyllä oo mikään long-term solution.
Välillä vaan haluais käpertyä mukavasi johonki nurkkaan johonki mukavaan huoneeseen, siemailla teetä ja ehkä nauttia jostaki kivasta kirjasta. Jotenki kuitenkaa ei löydy hyvää saumaa sellaseen. : <

Ikkunan alle käpertymään.

On se kumma ku hiuslakka ja suoristusrauta
ei auta yhtään mitää jos ulkona sataa yhtää mitää.

Kuitenki se varsinainen asia maamiinoihin liittyen oli tosiaan tänään tavotteena avata. Joten... Let's get to it!
Joskus elämässä varmasti meille jokaselle tulee vastaan tällanen ihminen niinku mullaki on tullu. Tää ihminen on yleensä sun kaveri, on ollut sun kaveri, on ollu sun kaa  parisuhteessa, tai vaikka kaikkia näitä yhtäaikaa. Sillä ei oo niin väliä. Mutta tää ihminen sitten on sellanen kehän sää oot ainaki joskus luottanu oikein paljon (tai luotat vieläkin) ja sitten noh "luotettaville" ihmisillehän kerrotaan yleenäs suht. henkilökohtaisia asioita...
Joskus kuitenki tällanen ihminen astuu täysin jokasen rajan yli minkä ystävyydessä voi ylittää ja niin törkeästi että sei edes välitä siitä vahingosta minkä se sillä aiheuttaa. --> hence: "Stepping on a landmine".
Kamalinta siinä on se että miltä se susta tuntuu. Se luottavaksi luultu henkilö asettaa itsensä jolleki hemmetin jakkaralle ja julistaa kuinka tämä luotettavaksi luultu henkilö on jostaki repässy asiantuntijan paperit ja saa sut mahdollisesti tuntemaan ittes tyhmäksi ku et tajunnu että tämä henkilö on vastaus sun kaikkiin rukouksiis.
Apu ja ystävällisyys on aina ihanaa, mutta siinä kohtaa ku ilmasee että tämä apu on nyt kyllä ihan täysin a) asiatonta ja b) tarpeetonta, mutta siltikään tämä ystävällinen avuntulo ei lopu... : ) Siinä kohtaa ei kauheana naurata. Jos se että sitä apua tungetaan sulta kurkusta alas ku haluaisit kerranki yrittää ite tehä asialle jotaki ei riitä, niin ei hätää... Voi myös olla että tämä luotettava henkilö on päässy sun pään sisään (johon et itekään pääse) ja se osaa kertoa sulle just mikä sun ongelma on. : )
Logiikalla ei sitte oo mitään tekemistä tämän kanssa. Ei kannata edes yrittää etsiä sitä. Sillä sinähän olet muutenki niin viallinen yksilö. : )

Arvatenki joku on päässy tekemään mulle tämmösen tempauksen ja olen siitä hiiiiieman tulistunut... Joskus ihmiset ei vaan hoksaa että missä se raja menee ja missä homma menee vaan yksinkertaisesti ihan kokonaan yli. Inhottavaa jos tullaan kertomaan ulkopuolisen näkökulmasta (ihmisen, jota sää et oo edes nähny tosi pitkään aikaan kunnolla tai puhu face-to-face) että joo tää on sun ongelma, mutta ei oo kuitenkaa harmainta aavistusta että mikä se oikea solmu siinä köydessä on. Ei kiitos, ei mulle.

Luojan kiitos mulla on kuitenki mun brother-from-another-mother-sister Keela ja sen kanssa saahaa kuitenki aina huonolla huumorilla helpotettua jos jonkinlaisia katastrofaalisia tilanteita ja toimittua järkevästi. <3 Onneksi on sellasia sielunsiskoja jotka oikeasti tuntee ja tietää kunnolla että mitä munki ajatuksissa voi liikkua ja osaa sanoa melkein aina just sen mitä sillon pitää kuulla ku jotaki yleensä pitää kuulla.

Nyt meen nauttimaan ihanan kupposen teetä. Moikkaaaa <3